Kesätyöpaikka Kempeleläiselle nuorelle (kesäseteli)

Kesäiseen Puistokahvilaan tarvitaan oma-aloitteinen ohjaaja, joka pärjää itsenäisessä työssä ja tulee hyvin juttuun lasten ja vanhempien kanssa. Kesätyöntekijä innostaa kävijöitä yhteiseen leikkiin ja tekemiseen! Hän on paikalla ajoissa valmistelemassa, ja lopuksi tarkistamassa jäljet.

Puistokahvila kokoontuu Sarkkirannan leikkipuistossa. Työtehtäviin kuuluu vilkaista puisto läpi että kaikki on kunnossa.  Suunnitteilla on yksi Puistokahvila Sarkkirannan liikennepuiston yhteydessä olevaan leikkipuistoon. Aloitus Juhannuksen jälkeen.

Lapset ovat Puistokahvilassa vanhempien vastuulla! Työntekijä edustaa paikanpäällä MLL:n Kempeleen paikallisyhdistystä, ja sitoutuu MLL:n arvoihin, sovittu aika ja paikka kokoaa lapset ja vanhemmat viettämään aikaa yhdessä. Työntekijällä on mukana pelivälineitä, ja leikki-ideoita, ja hän innostaa kävijät yhteiseen tekemiseen. Lisäksi työntekijä kirjaa kävijämäärät tilastoihin, auttaa tarvittaessa vanhempia, esimerkiksi vahtimalla lyhyen aikaa lasta, että vanhempi voi syöttää sisaruksen tms. Työntekijä ei kuitenkaan ole lastenhoitaja, eikä lapsia voi jättää puistoon nuoren vastuulle.

Välineet ja materiaalit hankitaan MLL:n puolesta.

Työaika on viikkojen 26-32 välisenä aikana yhteensä 60 tuntia, päiväaikaan. Viikonpäivät varmistuvat aloitukseen mennessä. Tuntipalkka on 7€/tunti, koeaika 3 viikkoa, sairastapauksissa edellytetään lääkärinlausunto.

Haastattelut tehdään viikon 24 alussa; Aika ja paikka ilmoitetaan sähköpostitse! Seuraathan sähköpostiasi! -Valinta tehdään viimeistään 14.6,  ja ilmoitetaan viimeistään 15.6 kaikille hakijoille.

Laita hakemus sähköisesti alla olevalla lomakkeella! Kerro itsestäsi! Kiireisestä tilanteesta johtuen haastattelemme hakemusten perusteella vain muutaman hakijan. - Ilmoitathan tiedossa olevat menot ja lomamatkat jo hakemuksen yhteydessä.

Lisätiedot: mllkempele@hotmail.com